People working at the office

NCC:n teettämän tutkimuksen mukaan asiantuntijatyötä tekevien työelämä on muuttunut pysyvästi. Suurimmat muutokset liittyvät työntekijöiden vallan kasvuun, arvojen korostumiseen työpaikkaa valitessa sekä hybridityön yleistymiseen. Kollegat ovat tärkein syy mennä toimistolle, kun taas etätöihin jäädään ajan säästämiseksi.

Tutkimuksen mukaan työvoimapula pahenee, kilpailu osaajista kovenee ja organisaatioiden houkuttelevuus joutuu todelliseen testiin. Työmarkkinoilla on menossa suurin murros sitten toisen maailmansodan.

Työnantajille murros tarkoittaa erityisesti kolmea asiaa:

  • Tietotyöläisiä ei voi enää pakottaa toimistolle – he tulevat omasta tahdostaan, jos tulevat. Hybridityöstä puhutaan uutena normaalina.
  • Kulttuuri joutuu läpivalaisuun: osaajat hivuttautuvat sinne, missä tehdään arvopohjaista bisnestä ja tarjotaan vapaus valita.
  • Aika työn mittarina menettää merkitystään, onnistumista ja työpanoksen rahallista arvoa mitataan tulosten ja tehokkuuden perusteella. Keskustelu lyhyemmästä työviikosta yleistyy.

Muutos tapahtuu yrityskulttuurissa

Kyseessä näyttäisi olevan syvällinen muutos: ihmiset odottavat entistä enemmän työltä henkistä ja fyysistä hyvinvointia, inhimillistä johtamista, etä- ja lähityön sujuvaa yhdistämistä ja digitaalisten työkalujen toimivuutta. Kulttuuria johdetaan jatkossa määrätietoisemmin ja strategisemmin, jolloin ylin johto on valinnoissa mukana.

Tutkimustuloksia hyödynnetään NCC:llä erityisesti asiakasymmärryksen lisäämiseen toimitilojen suunnittelussa.

– Tutkimustulokset indikoivat, että toimitilojen suunnittelun periaatteet muuttuvat vielä räätälöidymmiksi kunkin yrityksen kulttuurille ja ne elävät enemmän ajassa. Vaikuttaa siltä, että yksilöiden arkirytmit ja tilojen käyttörutiinit ovat muuttuneet ja todennäköisesti muuttuvat vastakin. Tutkimuksen tuottamat ajatukset luovatkin hyvän pohjan keskustelulle asiakkaiden kanssa, NCC:n kehityshippi Eelis Rytkönen sanoo.

Miten käy yritysten toimitilojen?

NCC:n teettämän Työn uudet kasvot -tutkimuksen perusteella tietotyötä tekevien organisaatioiden toimitilojen pitää mahdollistaa yhteisöllisyys, luovuus ja jakaminen. Tilankäyttö on yhä enemmän yrityksen strateginen valinta. Tilojen toimivuus, ergonomia, esteettisyys ja tunnelma pitää olla sellaisia, että toimistolle tulo on kotiin jäämistä houkuttelevampi vaihtoehto.

– On selvää, että konttoreista pitää tehdä entistä houkuttelevampia valon, ilmanlaadun, akustiikan, kalusteiden sekä palveluiden osalta. Kohtaamisia pitää helpottaa ja toisaalta tarjota tiloja, jotka mahdollistavat ainakin hetkittäisen keskittymisen, Rytkönen toteaa.

Tarve nykyisten tilojen muutokselle on kova, mutta varsinaista uutta ideaa ei ole vielä nähty siitä, millainen on tulevaisuuden toimistokonsepti.

– Epävarmuus ja muutoksen vauhti toimitilamarkkinassa lisääntyy, mikä luo myös mahdollisuuksia uusille avauksille. Mitä paremmin kykenemme ymmärtämään tarpeita, tarjoamaan joustoa tilallisesti ja sopimuksellisesti, luomaan kestäviä kaupunkiympäristöjä sekä kehittämään hankkeitamme osana alati kehittyviä kaupunkitiloja ja palveluita, sitä tyytyväisempiä käyttäjiä toimitiloilla on, NCC:n Eelis Rytkönen toteaa.

Tutkimuksesta nousi viisi trendiä, jotka muuttavat työelämää:

  1. Hybridityö muuttaa asenteita
  2. Työn tekemistä ei voi enää näytellä
  3. Paras kulttuuri voittaa
  4. Sieluttomien konttoreiden aika on ohi
  5. Tekijät vaativat, työnantaja palvelee

Lataa Työn uudet kasvot -tutkimustulokset: ncc.fi/tyonuudetkasvot

  • Tutkimuksen tekijä: Un/known Oy
  • Tutkimustapa: 586 tietotyöläistä vastasi kyselyyn ja 13 asiantuntijaa haastateltiin
  • Tutkimusajankohta: Touko-kesäkuu 2022

Eelis Rytkönen, kehityshippi, NCC, eelis.rytkonen@ncc.fi, 040 550 2477
Merja Alastalo, viestintäjohtaja, NCC, merja.alastalo@ncc.fi, 050 316 5887

This website uses cookies

Cookies ("cookies") consist of small text files. The text files contain data which is stored on your device. To be able to place some type of cookies we need your consent. We at NCC Sverige AB, corporate identity number 556613-4929 use these types of cookies. To read more about which cookies we use and storage duration, click here to get to our cookiepolicy.

Manage your cookie-settings

Necessary cookies

Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

Functional cookies

Functional cookies need to be placed for the website to perform in the way that you expect. For instance to remember which language you prefer, to know if you are logged in, to keep the website secure, remember login credentials or to enable sorting of products on the website in the way that you prefer.

Statistical cookies

To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.

Personalization cookies

In order to provide a better experiance we place cookies for your preferances

Ad measurement cookies

To be able to provide a better service and experience we place cookies to tailor marketing for you. Another purpose for this placement is to market products or services to you, give tailored offers or market and give recommendations on new concepts based on what you have bought from us previously.