06.05.2021
We Land tarjoilee uuden palvelun toimistoon: Kyllä Charlie hoitaa!
Mitä jos työpäivän aikana pystyisi hoitamaan juoksevia asioita ja lisäämään arjen sujuvuutta? Helsingin Ruoholahteen rakentuva ja NCC:n kehittämä We Land tarjoaa jotain ihan uutta, jota ei muualta vielä löydy. Että mitä? Käydään kurkistamassa.
We Land nostaa toimistorakennusten aula- ja palvelukonseptin uudelle tasolle. Korkean asteen palvelukonsepti tuo vastapainoa itsepalvelukulttuuriin ja totuttuihin palvelukuvioihin tarjoten työelämän viihtyvyyteen erikoistuneet Concierge-palvelut ja Charlien.
”Concierge tarkoittaa luotettua asioiden hoitajaa. We Landissa se tarkoittaa käytännössä sitä, että talossa on helposti lähestyttävä henkilö, joka hoitaa kaikenlaisia asioita työntekijöiden puolesta. Hän on kuin vanhan ajan talonmies tai luottokaveri”, NCC:n palvelukumppanina toimiva European Concierge Service Oy:n palvelujohtaja Jussi Lehtinen sanoo.
NCC:llä palvelukonsepti on saanut nimen Charlie. ”Tämä tarkoittaa sitä, että kiinteistö voi tarjota rakennuksen ja työhön liittyvien palvelujen ohella asioita, jotka tuovat työntekijöiden elämään sujuvuutta, lämpöä ja rentoutta. Charlie hoitaa homman kuin homman”, NCC:n Senior Developer Heikki Alén toteaa.
Sykkivä sydän tuo hymyn huulille
Charlie hoitaa tuttujen aulapalveluiden ja työasioiden ohella paljon muutakin. Voit kääntyä hänen puoleensa, kun pitää hoitaa asiakastilaisuus tai -kuljetus, vaihtaa lamppu, saada iv-laitteet kuntoon, järjestää palaveritarjoilu, yllättää tiimi, lähettää työpäivän aikana äidille synttärikukat, pesettää auto, vaihdattaa renkaat, hankkia liput keikalle ja matsiin tai toimittaa pyykit pesulaan.
Charlie hoitaa nämä – ja paljon muuta.
”Uudelle tasolle nostettujen aulapalveluiden tarkoituksena on, että kaikki sujuu arkielämässä jouhevammin: joku hoitaa hommat puolestasi tyylikkään rauhallisesti ja huomaamattomasti. Kokonaisvaltaisena palvelukokemuksena Charlie on se talon sykkivä sydän, jonka kautta tiedetään, mitä tapahtuu ja miten asiat hoidetaan”, Alén toteaa.
”We Landissa tullaan vastaanottoon, joka on kodinomainen, mutta samalla viiden tähden kokemusta tarjoava hotelli. Charlie on henkinen voimavara, ystävällinen sekä ammatti- ja kielitaitoinen henkilö, joka auttaa aina ja jolla on niin tilannetajua kuin pelisilmää. Charlie tuo hymyn huulille”, Lehtinen lisää.
Charlie nostaa yhteisöllisyyden tunnetta
Charlie pistää isomman vaihteen käyntiin, kun palvelusta puhutaan. Se tarkoittaa myös resursseja, joita kaiken hoitamiseen tilanteen mukaan tarvitaan. Kyse ei ole vain hienosta rakennuksesta ja näyttävästä arkkitehtuurista, vaan myös isojen ja pienten asioiden hoitamisesta ajatuksella ”kaikki hoituu”.
”Uudenlaiset palvelut korostuvat koronavuoden myötä, jona aikana työntekijät ovat solahtaneet etätyöhön. Ihmiset kuitenkin kaipaavat yhteisöllisyyttä yhä enemmän ja haluavat sitä enemmän myös työympäristöltään. Charlie rakentaa osaltaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kasvattaa työpaikan vetovoimaa. Kyse on myös osaamisen ylläpitämisestä ja rekrytoinnista. Kun yhteisöllisyyden tunne on vahva, on hyvä syy kuulua hyvään porukkaan”, Alén summaa.
”We Landissa pystymme tarjoamaan palveluita, joiden myötä työntekijät tuntevat itsensä ainutlaatuisiksi”, Lehtinen vahvistaa.
Keskity elämään ja tekemiseen
Charlien palvelut ovat hinnoittelultaan aulapalveluista tuttuun tapaan neliöperusteisia ja yrityksen työntekijöiden mukaan rakentuvia. Kokonaisuuden myötä yritys saa käyttöönsä palvelun, joka hoitaa erilaisia hallinnollisia ja muita asioita toiveiden ja tarpeiden mukaan.
”We Landissa ei puhuta 8–16 -palveluista, vaan kokonaispalveluista, jotka istuvat tämän päivän työelämään. Kun Charlien hoitaa monenmoiset työhön ja yksityiselämään liittyvät juoksevat asiat, henkilöstö voi keskittyä rauhallisesti ja rennosti omiin töihinsä”, Alén toteaa.
Mikä Charlie?
- Ranskankielinen sana concierge tarkoittaa luotettua asioiden hoitajaa.
- We Landin Charlie mukautuu ketterästi muuttuviin tilanteisiin ja vaikkapa ruuhka-aikoihin.
- Charlie auttaa yrityksiä perinteisten aulapalvelujen ohella mm. kaikenlaisten tapahtumien järjestämisessä ohjelmasta tarjoiluun, niin We Landissa kuin sen ulkopuolella.
- Charliesta on moneksi ja hän ehtii hoitamaan päivän aikana ketterästi monenlaisia talossa työskentelevien ihmisten asioita.
- Charlie tarkoittaa sitä, että kaikki palvelut ovat yhden soiton päässä.
- Charlie helpottaa jokaisen työntekijän arkea ja tekee siitä mahdollisimman sujuvaa.
Seuraa We Landia: https://welandruoholahti.fi/